Mutta, Eloisa ja Lempeys ovat minulle hyvin tärkeitä. He eivät sitä itse tiedä, mutta kävelisin tulen läpi molempien vuoksi. En tiedä käsittävätkö he miten paljon rakastan heitä? Ja miksikö rakastan heitä? No, he ovat opettaneet minulle kaiken laista. Kuten, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää. Joskus, pari vuotta sitten, mietin paljon mitää mutt minusta ajattelevat. Mutta, aina kun rakas Eloisa-serkkuni tuli kylään ja teki vaikka mitä kummalista (otti vaatteet pois ja juoksi alasti, pissasi tramboliinille, sitten leikkimökkiin ja sitten taas tramboliinille) opin, ettei muiden mielipiteillä ole väliä. Ja juuri se lapsissa onkin niin mahtavaa!
He eivät välitä, jos ihmiset tuijottavat ilkeästi kaupassa, tai jos kompastuu, tai jos puurolautanen kaatuu paidan päälle. Mihin se luonteenpiirre katoaa? Mikseivat isommat ihmiset voi olla yhtä vilpittömiä, rakastavaisia, yksinkertaisia? Mihin katoaa viattomuus ja energisyys?
Tai unelmat? eikö olekkin söpöä kun pienet tytöt sanovat, että minusta tulee isona prinsessa? Tai kun he sanovat, että isona olen ammatti-baletti tanssija, mutta eivät tajua, että balettia pitäisi sitten myös harkoitella.
Rakastan pieniä lapsia, etenkin Eloisaa ja Lempeää.
- Q-Ash.
Ps. Alhaalla ihana kappale joka sopii tähän kirjoitukseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti