Tunsin tänään erään tunteen pitkästä aikaan. Yksinäisyyden.
Yksinäisyyden tunne tuli aivan yllättäen, nöyryyttävästi ja niin nopeasti, että se vei ilmat keuhkoistani. Yksinäisyyden tunne tuntui ahdistavalta ja... Yksinäiseltä.
Ja mikä minut sai tuntemaan itseni yksinäiseksi? Elämä.
Ihan vain yksinkertainen elämä. Elämäänhän kuuluu tunteita, eikä niin? Se on elämää, että välillä olet surullinen, välillä iloinen ja välillä et ehkä tunnekkaan mitään.
No, minun yksinäisyyteni oli ilmoilla jo aamulla. Mikään ei kiinnostanut, mikään ei tuntunut ja ennen niin ihanat ja helpovat aamutoimet olivat hankalia ja inhottavia. No, se ihan yksinäisyys iski sitten historian tunnilla. Oloni oli kamala ja surullinen, ihan vain sen takia mitä ystäväni sanoi. Ja se mitä hän sanoi, sai minut tuntemaan oloni porukan ulkopuoliseksi, aivan kuin jäisin menoista paitsi. Mutta, kaikkihan tuntee välillä niin, eikö? Kaikki ovat välillä yksinäisiä? Sille ei voi vain mitään.
Kaikkein kamalin yksinäisyyden tunteen olen kokenut, kun kaverini tekevät jotakin kivaa porukalla eivätkä kutsu minua. Lukevat kokeisiin ja pitävät ihan vitun hauskaa, enkä ole tervetullut.
No, mutta niin käy kaikille. EIKÖ?
Kommentoikaa ja kertokaa omia tunteitanne...
No, mutta niin käy kaikille. EIKÖ?
Kommentoikaa ja kertokaa omia tunteitanne...
Yksinäisyys on varmasti kaikille täällä maapallolla eläville tuttu käsite ja kokemus. Joskus saattaa tuntea ittensä yksinäiseks vaikka ei olisikaan. ): Tuo tunne, että jää ikäänkuin ``porukan ulkopuolelle`` on myös melkeempä kaikille varmasti tuttua huttua. Se tuntuu sinä hetkenä ihan paskalta, tiedän. Sun kaverit ei kuitenkaan varmast tee/tehny sitä tahallaan, vaikka siltä tuntuukin ehkä. Ne saattaa ajatella, että sulla on muuta. Tai yleensä suuremmassa kaveriporukassa halutaan joskus tehä toisten kanssa välillä sitä ja toisten kanssa taas tätä, eli ei olla aina kaikki samassa ``kasassa`` (: En tiijä susta, mutta mun mielestä on ainakin aina välillä hauska tehä koko porukan sijasta vaan muutaman tyypin kanssa jotain ja seuraavan kerran niitten toisten kanssa taas jotain muuta. Ihan normaalia elämää (: ja jos sua pelottaa oikeesti, että jäät porukan ulkopuolelle (mitä en kyllä usko, että tapahtuu. Ei susta vois luopua kukaan) nii kannattaa jutella kamuille (: joskus on kanssa rauhottavaa olla ihan omassa ylhäisessä yksinäisyydessä ja piirtää, kirjottaa, syödä, kattoa telssua tai vaikka kuunnella musaa. Yksin sä et kuitenkaan jää varmast koskaan. Mä en ainakaa aio päästää sua pakoon :DD
VastaaPoistaps. anteeksi romaanista
Koitan olla itkemättä. On tämä romaanisi niin koskettava...
Poista