No, minulle käy MELKEIN AINA niin, että keksin jotakin MIELETTÖMÄN HAUSKAA, tai löydän bändin taivaasta. sitten, keron siitä kavereilleni ja he omivat koko jutun. Kuten, aloitin pari, kolme vuotta sanomaan " pidä hauskaa" kaikkeen. Kaverini sanoi mokaavansa kokeen, minä sanoin pidä hauskaa. Siskoni sanoi menevänsä pissalle, minä sanoin pidä hauskaa. Se oli aika hauskaa, mutta kun kaverini alkoivat sanoa samaa, se ei kuulostanutkaan enää hyvälle. Inhottavinta oli, kun kaikki luulivat, että ystäväni olivat keksineet jutun.
Samoin käy laulajien ja bändejen kanssa. Innostutin yhden ystäväni kuuntelemaan PMMP:tä neljä vuotta sitten ja hän rakastui bändiin. Eräs ystäväni oli siä mieltä, että tämä kaverini rakasti PMMP:tä enemmän kuin minä. Pyh! Nykyään olen niin varovainen lempibändeistäni etten edes voi tykätä niistä facebookissa...
Se on uskomattoman inhottavaa! Ja muutenkin, minulla on yksi suosikki laulaja, Anya Marina (Linkki alhaalla) ja kaverini kuunteli kanssani hänen kappalettaan ja haukkui aika pian sen jälkeen biiisiä ja laulajaa. Hän nykyään hän ihmettelee miksen kerro suosikki-lauljajistani.
Ja, meidän porukkamme on erilainen kuin mikään porukka. Me oikeasti PIDÄMME hauskaa, emme näyttele, että meillä on hauskaa. Kuitenkin, meidän porukassamme on vaikeaa olla ERILAINEN. Jos pidät jostain elokuvasta, muutkin katsovat sen, pitävät siitä ja sitten se ei olekaan sinun elokuvasi ja kukaan ei muista että juuri sinä kerroit elokuvasta.
Tämän viestin lopussa, on kuitenkin pari linkkiä.... ;))
- Q-Ash
Ps. Jos pidät noista kappaleista ja kerrot niistä kavereillesi, saat sanoa, että löysit ne yhdestä blogista.... Tai, sitten teet niin kuin minä ja pidät huulesi kiinni noista bändeistä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti